Autoliikkeet

Autoliikkeet

Autovista on kerännyt ja analysoinut autojen hinnoittelutietoa jo vuodesta 1988 lähtien.
Keräämme vuositasolla tiedot yli 300 000:sta osto- ja myyntitapahtumasta.

Tietomassamme perustuu autoportaaleista keräämäämme tietoon. Analysoimme eri merkkien arvostusta ja jälleenmyyntiarvoa. Teemme tilastollisia ennusteita, joihin voivat vaikuttaa myös autolehtien testit, markkina-ja taloustilanne jne.

Tutkimme autokauppoja valtakunnallisesti. Jalostamme suositukset autokaupan tutkimusta varten kehittelemiemme eri menetelmien avulla. Niissä huomioimme ajomäärän, alueen ja useiden muiden tekijöiden vaikutuksen. Hintatuotantatiimiimme kuuluu seitsemän autokaupan tilastoinnin huippuammattilaista.

 

Autojen kunnon arviointi ja hinnoittelu

Ammattimainen työskentelytapa tuottaa itsestään hyödyllistä tietoa niin automyyjän oman onnistumisen kehittämiseen kuin koko liiketoiminan johtamiseenkin.

Vaihtoautojen markkinointi ja varaston hallinta

Vähennä rutiinitöihin kuluvaa aikaa ja helpota arjen tekemistä. ”Markkinamies” on työkalu vaativaan ammattikäyttöön.

Autokaupan liiketoiminnan johtaminen

Kun vuosia sitten päätimme kehittää autokaupan johdolle aivan omat työkalut meillä oli kaksi ässää hihassamme.
1. Me tunnemme Suomen autokaupan, sen johtajat ja johtamistyön haasteet myös omakohtaisesti
2. Mikään muu taho ei koskaan pystyisi tekemään niitä paremmin

Teimme hyvää työtä ja onnistuimme täydellisesti!